Venlan pillu ja pylly kokevat kovia

Seksinovellin tarjoaa:

Minulla oli ilmoitus missä hain nuorta naista joka haluaisi olla sidottuna ja joka olisi käytettävissäni. Ilmoitukseeni vastasi parikymppinen nätti punapää nimeltään Venla, jolla on haaveena ollut että saisi olla sidottuna ja saisi munaa kaikkialle muualle paitsi perseeseensä.

Juttelimme netin kautta joitakin viikkoja ja sovimme, että hakisin hänet tulevana viikonloppuna ja toteuttaisimme suunnitelmamme mökillä. Venlalle sopi että hän pukeutuisi tiukkoihin kiiltäviin juoksuhousuihin ja toppiin, kun oli eräässä minulle lähettämässä kuvassaan ne päällä ja nuo housut kun näyttivät erittäin hyvältä tuon treenatun kropan päällä.

Sovittuna perjantaina lähdin kohti sovittua osoitetta ja tien laidalla seisoi nuori punapää mustissa Adidaksen verkkareissa. Venla hyppäsi kyytiin ja pahoitteli, kun pukeutuikin erillä tavalla kuin oli sovittu mutta ei se mitään kun hyvin näytti nuokin vaatteet Venlalle istuvan.
Matka mökille meni niitä näitä jutellessa ja matka mökille ei ole pitkä, mutta sijainti kuitenkin on metsän keskellä eikä sinne kukaan tietämättä eksy.

Perillä ryhdyin mökin lämmitykseen sillä aikaa kun Venla kierteli pihalla ja katseli mökkialuetta. Mökin hieman lämmettyä kutsuin Venlan sisälle kahville ja sopimaan tulevan viikonlopun tapahtumista. Venla ehdotti jos hän saisi olla sidottuna koko viikonlopun, niin saisin naida häntä aina kun haluaisin mutta ainut ehto on ettei perseeseen saa kajota ja että nesteytyksestä ja ruuasta huolehdittaisiin. Ehdot sopivat minulle oikein hyvin ja olinkin jo aika pitkälle suunnitellut kuinka Venlaa tulisin koko viikonlopun ajan käyttämään.

Pyysin Venlaa nousemaan pöydästä ja hän hieman arkaillen tuli luokseni. Siirryin seisomaan Venlan taakse ja puristelin tuota täydellistä verkkareiden verhoamaa persettä. Persettä puristellessa tunsin kuinka verkkarin oikein sileästi liikkuivat mukana, joten vetäisin housut nilkkoihin ja alta paljastui juoksuhousut jotka Venla sanoi jättäneensä pois. Hän selvästi oli päättänyt kiusata ja verkkatakin alta löytyi kuvassa näkynyt toppi ja sen alta täydellisen sopivat rinnat.

... Käskin Venlan eteeni polvilleen ja ottamaan jo seisovan kyrpäni suuhunsa. Venlaa ei tarvinut kahdesti käskeä, kun punapää alkoi ahnaasti lutkuttamaan kyrpääni eikä Venla selvästikään ollut ensimmäistä kertaa asialla ...
… Käskin Venlan eteeni polvilleen ja ottamaan jo seisovan kyrpäni suuhunsa. Venlaa ei tarvinut kahdesti käskeä, kun punapää alkoi ahnaasti lutkuttamaan kyrpääni eikä Venla selvästikään ollut ensimmäistä kertaa asialla …
, koska en kestänyt kovin kauaa ja laukesin noiden ihanien huulien väliin.
Venla nousi lattialta ja käskin hänen mennä makuuhuoneeseen sänkyyn selälleen samalla kun hain kassin missä oli kaikkea tarvittavaa mukana.
Kassista otin siteen minkä laitoin Venlan silmien eteen ja muutaman pätkän köyttä. Köysillä sidoin Venlan nilkat yhteen, toisella köydellä ranteet yhteen ja näistä vedin narut katossa olevaan koukkuun sillain että Venlalla oli kädet ja jalat täysin suorina. Hetken aikaa katsoin tuota sidottua täydellistä vartaloa minkä jälkeen menin laittamaan hieman musiikkia taustalle soimaan.

Takaisin tullessani siirryin Venlan vierelle sängylle ja hivelin tämän täydellistä sporttista vartaloa, puristelin rintoja ja puristelin persettä. Kyrpäni alkoi heräilemään ja siirryin polvilleni Venlan taakse ja aloin sormettamaan Venlan housujen verhoilemaa pillua.
Hetken aikaa sormetettuani tunsin kuinka housut kostuivat ja Venla aneli kyrpää sisäänsä, joten potkaisin omat housuni jalasta ja repäisin Venlan housuihin reijän mistä näkyi tuo karvaton kostea pillu.
En enää malttanut odottaa enempää joten asetin kyrpäni huulille, otin käsillä kiinni Venlan lanteista ja kerralla työnnyin tuohon ihanan tiukkaan naiseen ja aloin nussimaan tuota ihanaa punapäätä. En malttanut hidastaa joten tikkasin tuota tiukkaa reikää hullun lailla. Kiitoksia Venlan aikaisemman suuhoidon kestin aika pitkään ennen kuin laukesin. Lastini laskettuani ja Venlan vielä huohottaessa sanoin käyväni ulkona ja että ilta ei suinkaan ole vielä ohi. Venlan huohottaessa kuulin hänen sanovan ”okei”. Annoin Venlalle muutaman viinapaukun, laitoin musiikkia hieman isommalle ja menin ulos.

Ulkona odottelikin kolme kaveriani, Jani, Mikko ja Jake joille olin kertonut että viikonloppuna olisi tarjolla tiukkaa silmät sidottua sporttimimmiä. Venla ei osannut arvata mitään eikä musiikin yli kuullutkaan kun kaverit kävivät sisällä häntä katsomassa ja totesivatkin ettei huono valinta.

Siirryimme hiljakseen sisälle sohvalle istumaan mistä näki mikä makuuhuoneessa sidottuna odottaa. Ensimmäisenä Jani riisui housunsa, siirtyi puristelemaan Venlan rintoja ja siirtyi kyrpä ojossa Venlan taakse ja hitaasti painoi kyrpänsä pohjaan saakka minkä jälkeen lähti hitaasti naimaan. Jani näytti peukkua merkiksi hyvästä naisesta ja kiihdytti tahtia Venlan huohottaessa. Nopeasti Jani kiihdytti tahtinsa ja aika pian hän otti tiukan otteen Venlan lanteista ja survaisi pohjaan asti ja laukesi.
Vielä tässä vaiheessa Venla ei tajunnut mikä on homman nimi vaan selvästi nautti Janin kyrvästä. Tässä välissä annoin muutaman viinapaukun Venlalle.

Jake joka persemiehenä tiedetään oli jo kyrpä kovana odottamassa vuoroaan, lähti Venlaa kokeilemaan. Jake jonka kyrpä on meidän joukon isoin alkoi porautumaan Venlaan joka tajusi etten enää olekaan ainoa joka häntä nai ja alkoi hätääntymään.

.... Jake läimäytti Venlaa pari kertaa poskelle ja alkoi työntämään kyrpäänsä Venlan perseeseen. Venla huusi ja itki kun tunsi kuinka iso kyrpä porautuu hänen korkkaamattomaan reikäänsä, mutta Jake hitaasti työntyi sisään ja alkoi naimaan Venlan persettä...
…. Jake läimäytti Venlaa pari kertaa poskelle ja alkoi työntämään kyrpäänsä Venlan perseeseen. Venla huusi ja itki kun tunsi kuinka iso kyrpä porautuu hänen korkkaamattomaan reikäänsä, mutta Jake hitaasti työntyi sisään ja alkoi naimaan Venlan persettä…
Kävin rauhoittelemassa ja sanoin että pojat vaan haluaa testata tätä nätiksi ja tiukaksi kehuttua sporttimimmiä eikä hänellä ole mitään hätää. Annoin Venlalle taas pari viinapaukkua ja käskin Jaken jatkaa.
Jake nai hitaasti Venlaa ja kehui kuinka tiukka hän on ja Venla yritti rimpuilla hieman vastaan, mutta eihän se sidottuna onnistu. Jake lopetti nussimisen, kääntyi kysyvänä katsomaan ja piirsi ilmaan numeron kaksi mihin nyökkäsin hyväksyvästi. Tämän jälkeen Jake repäisi Venlan housuja hieman enemmän jotta persereikä tuli esiin. Jake työntyi taas Venlan pilluun, nai hetken, siirsi kyrpänsä Venlan persereiälle mutta Venla alkoi pistämään vastaan ja huutamaan.
Jake läimäytti Venlaa pari kertaa poskelle ja alkoi työntämään kyrpäänsä Venlan perseeseen. Venla huusi ja itki kun tunsi kuinka iso kyrpä porautuu hänen korkkaamattomaan reikäänsä, mutta Jake hitaasti työntyi sisään ja alkoi naimaan Venlan persettä.
Venla itki kovasti ja aneli lopettamaan kun Jake aloitti nopeammin naimaan persettä. Jake kehui kuinka Venlalla on tiukka perse eikä aiemmin ole moista urheilulle omistautunutta naista saanut joka ei urheiluvaatteitaan seksinkään ajaksi ota pois, mutta ei se Jakea haitannut sillä Venla näytti vaatteissaan erittäin hyvälle.
Jake näytti todella nauttivan nuoren perseen nussimisesta ja alkoi kiihdyttämään tahtia Venlan itkiessä. Vähän ajan päästä Jake vetäytyi Venlasta, kehui tätä, sanoi että nyt perseesi vasta alkaa saamaan kyrpää ja työntyi niin syvälle Venlan suoleen kun vain pystyi ja alkoi kunnolla nussimaan. Kovin kauaa Jake ei tuota huutavaa naista jaksanut nussia, joten ampui lastinsa hänen suoleensa, kiitti ja lähti sohvalle muiden kanssa istumaan.

... Lopulta Mikko otti toisella kädellä Venlan hiuksista kiinni, toisella pakotti suun auki, työnsi kyrpänsä Venlan suuhun ja alkoi vaativin liikkein naimaan Venlan suuta ...
… Lopulta Mikko otti toisella kädellä Venlan hiuksista kiinni, toisella pakotti suun auki, työnsi kyrpänsä Venlan suuhun ja alkoi vaativin liikkein naimaan Venlan suuta …
Kävin nyyhkyttävän Venlan luona sanomassa, että vielä on yksi kaveri jäljellä ja että hän ei persettäsi halua. Tarjosin muutamat viinapaukut Venlalle ja huikkasin Mikolle, että tervetuloa kokeilemaan.
Mikkoakaan ei tarvinnut kahdesti käskeä ja hän tuli Venlaa katsomaan. Mikko käänsi Venlaa siten, että hänen päänsä roikkui sängyn reunan yli ja totesi että nuo huulet oikein kutsuu kyrpääni. Mikko koukisti hieman polviaan ja yritti saada kyrpää Venlan huulille, mutta Venla käänsi päätään pois mistä Mikko suuttui. Lopulta Mikko otti toisella kädellä Venlan hiuksista kiinni, toisella pakotti suun auki, työnsi kyrpänsä Venlan suuhun ja alkoi vaativin liikkein naimaan Venlan suuta. Ilmeisesti Venla alkoi tajuamaan ettei hän mitään tilanteelle mahda ja nopeammin tilanteesta pääsisi pois kun alkaisi lutkuttamaan Mikon kyrpää. Mikkokin huomasi kuinka ahnaasti nuo huulet alkoivat hänen kyrpänsä vartta pitkin liikkumaan eikä hän kovin kauaa malttanut lastiaan pidätellä, joten hän otti Venlan päästä kiinni ja ampui lastin syvälle nieluun Venlan alkaessa kakomaan.
Mikko otti kyrpänsä tuosta ihanasta suusta, hieman nauraen pyyhki sen Venlan hiuksiin ja lähti ulos.

Menin Venlan luo, käänsin hänet sängylle makaamaan, vapautin kädet ja jalat eikä Venla laittanut yhtään vastaan vaan makasi sängyllä hiljaa. Aloin sitomaan Venlaa sänkyyn kiinni x-asentoon siten että perse tuli aivan sängyn reunalle ja katsoin kuinka hän oli käytetyn näköinen jalat levällään alapää spermaa valuen ja hiukset spermasta sekaisin.
Annoin hänelle juotavaa ja syötin häntä ja sanoin jos vessaan haluaa, niin antaa tulla vaan koska hänen allaan on iso astia eikä muuta mahdollisuutta ole. Sanoin että lähdemme saunomaan minkä jälkeen tulemme taas kyrvät kovina ja reikiä vaativina takaisin…