Seksiopetusta omalta äidiltä

Seksinovellin tarjoaa:

Asun vanhempieni kanssa omakotitalossa, jossa on mukavan kokoinen sauna. Olen perheen ainoa lapsi ja olenkin saanut vanhempien kaiken huomion itseeni. Täytin juuri 20-vuotta, eikä minulla ole ollut juuri kokemuksia tyttöjen suhteen. Olenkin jo hieman huolestunut itsestäni. Iso osa päivästäni kuluukin usein fantasioiden ja tyydyttäen itseäni. Ja mitä enemmän runkkaan, sitä enemmän vain haluan pillua.

Olen myös viime aikoina usein fantasioinut vanhemmista naisista, jotka osaisivat viedä poikuuteni taidolla. Kuitenkaan rohkeuteni ei ole riittänyt toteuttamaan haaveitani. Tämän lisäksi olen yllätyksekseni huomannut äitini olevan melkoinen pakkaus. Joskus olen ottanut hänen vanhat käytetyt pikkuhousut pyykkikorista ja haistellut hänen ihanaisia aromeja. Kuinka hyvältä kiimainen nainen voi tuoksuakkaan. Vaikka äitini on päälle 40 ikävuoden, tiedän vanhemmillani olevan kiihkeä seksielämä. Usein salaa olen kuunnellut heidän rakasteluaan makuuhuoneen oven takana. äitini himokas ininä ja voihkinta saa minun kullini nousemaan.

Perheessä tapanamme on ollut tapana käydä yhdessä saunassa, sillä vanhempani ovat vanhankansan ihmisiä, jotka eivät näe tässä asiassa mitään pahaa, ja nämä kielletyt ajatukset ovatkin tehneet saunasta käynnistäni hieman vaivalloista. Olisihan noloa, jos kullini alkaisi jöpöttää kesken saunomisen. Olenkin yrittänyt pitää silmäni pois äidin kiinteästä vartalosta, ihanan pyöreästä perseestä ja sopivan terhakoista rinnoista, ja ajatella jotakin aivan muuta, mutta ette tiedä kuinka vaikeaa se voi olla. Onneksi isäni kanssa juttelemalla kaikenlaista olen saanut kyrpäni useimmiten pysymään aisoissa. Olen kumminkin pari kertaa joutunut poistumaan pikaisesti saunasta, koska pikkuveitikka on vienyt voiton, ja olen tuntenut, kun kyrpäni on alkanut paisua vastustamattomasti. En kuitenkaan usko, että vanhempani tietäisivät syytä pikaiseen poistumisiini.

Kerran kuitenkin isäni joutui lähtemään viikoksi pois kotoa työmatkalle Lappiin ja jäimme äitini kanssa kahden kotiin asustelemaan. Viikko kului loistavasti, mutta huomasin, että kyrvän puute vaivasi äitiäni, sillä kerrankin illalla yllätin hänet katsomassa melko rohkeaa pornoleffaa ja ikään kuin hän olisi tyydyttänyt samalla itseään. Kuitenkin heti, kun hän huomasi saapumiseni, hänen kätensä liukui pois haaravälistä. En halunnut häiritä häntä enempää, sillä minullakin on ollut monta läheltä-piti-tilannetta, jolloin äiti on meinannut yllättää minut itseteossa, kyrpä kädessä. Kyllä hän on varmaan usein arvannut mitä olen ollut puuhaamassa.

Saunasta oli lasiovi pesuhuoneeseen, ja siitä kohtaa, jossa lauteilla istuin, näin suoraan suihkuun. Huomasin äitini astelevan suihkun alle ja alkavan sivelemään itseään veden virratessa pitkin hänen ihanaista vartaloaan.
Saunasta oli lasiovi pesuhuoneeseen, ja siitä kohtaa, jossa lauteilla istuin, näin suoraan suihkuun. Huomasin äitini astelevan suihkun alle ja alkavan sivelemään itseään veden virratessa pitkin hänen ihanaista vartaloaan.
Lopulta koitti torstai-ilta, jolloin meillä oli tapana käydä saunassa. Tällä kertaa minua jännitti valtavasti, sillä tiesin, että joutuisin kaksin äitini kanssa saunomaan. Yritinkin kieltäytyä saunomisesta, kun äitini ilmoitti, että sauna olisi valmiina. Hän vaikutti kuitenkin kovin pettyneeltä, kun kuuli etten halunnut mukaan saunomaan. ”Tule nyt minun mielikseni, sillä tarvitsen ainakin jonkun, joka pesee selkäni. Ei sinun tarvitse pitkään siellä viipyä.”, hän vetosi. Lopulta suostuin ja ajattelin, että ainakin yritin. Oli äitini syy, jos en pystyisi pitämään pikkuveikkaani aisoissa.

Olin jo käynyt suihkussa ja istahdin saunanlauteille, kun kuulin äitini tulevan pesuhuoneeseen. Olin hyvin jännittynyt ja aivan tahtomattani tunsin pientä kihelmöintiä haaravälissäni. Yritin ajatella kaikkea mahdollista muuta kuin sitä itseään. Saunasta oli lasiovi pesuhuoneeseen, ja siitä kohtaa, jossa lauteilla istuin, näin suoraan suihkuun. Huomasin äitini astelevan suihkun alle ja alkavan sivelemään itseään veden virratessa pitkin hänen ihanaista vartaloaan. Sattumalta hän pyllisti minuun päin, kun nosti lattialle pudonneen shampoopullon. Voi, kuinka tiukalta hänen pillunsa näyttikään takaapäin. Käänsin katseeni äkkiä pois saunan seinille, sillä muutenkin ajatukset oli vaikea pitää poissa seksistä.

Äitini lopetti suihkuttamisen ja tuli istumaan myös viereeni lauteille. Kumpikaan ei juuri sanonut mitään. Minä vain keskityin pitämään kullini aisoissa, mutta mitä enemmän yritin olla ajattelematta asiaa, sitä vaikeampaa se oli. Tunsin kuinka hitaasti penikseni alkoi paisua. Puristin jalkani yhteen, jotta elimeni ei pystyisi kohoamaan täyteen mittaansa. äitini ei todennäköisesti ollut huomannut mitään. Mitä nyt teen, ajattelin itsekseni. Mietin, että olisin pyrähtänyt nopeasti poistunut paikalta, mutta muistin, että minähän olin täällä ”selänpesijänä”. Yritin rauhoittua, kun äitini äkkiä kysyi: ”mites, onkos sinulla jo tyttöystävää Jos on, niin olet pitänyt sen hyvin salassa minulta”, ja myhäili perään. ”Ei tällä hetkellä”, jouduin toteamaan. ”Kyllähän sinä kumminkin olet jo tiedät, miten naisten kanssa ollaan. Nuorethan alkavat nykyään niin aikaisin opetella niitä asioita. Noo, kyllähän sitä itsekin tuli nuorena kokeiltua kaikenlaista”, hän jatkoi. Mietin, että mitähän tuohonkin pitäisi vastata. En ehtinyt vastata mitään, kun äitini kysyi: ”Vai oletko neitsyt”. Punastuin, ja hymähdin myöntävästi, jolloin äitini alkoi hymyilemään hieman ja sanoi: ”Vai ei ole kukaan tyttö saanut maistaa sinun varttasi. On hienoa, että vaalinut poikuuttasi näin pitkään, etkä ole langennut kenen tahansa hutsun syliin.” Nolostuin vain enemmän hänen puheistaan ja vastasin: ”ei se nyt aivan niin ole, että olisin itseäni säästänyt. Ei ole tullut vain mahdollisuutta päästä siitä eroon.” ”Kyllä sinä vielä ehdit”, äiti lohdutteli.

Minulla alkoi tulla tukala olo, kun olin viipynyt jo niin pitkään saunassa, mutta en voinut lähteä suihkuun, koska äitisi olisi huomannut seisokkini. Katsoin äitiäni, jonka hyvin ruskettunut iho kiilsi hiestä märkänä. Hän oli siirtynyt nurkkaukseen nojaten selkänsä seinään ja nostanut jalkansa lauteille koukkuun. Jalat olivat hieman levällään. Näin suoraan hänen puoliksi posliiniksi ajettuun pilluunsa. Mikä voi olla irstaampaa kuin puoliposliini vanhalla naisella. Häpyhuulet näkyivät selvästi turvonneina. Oliko hänkin kiihottunut

Päässäni pyöri kaikenlaista. Lopulta kuitenkin äiti päätti lähteä suihkuun ja minä jäin ”jäähdyttelemään” saunaan. ”Tule nyt sinäkin pois, kun olet viihtynyt siellä niin kauan”, äiti huuteli pesuhuoneesta, ”tarvitsisin jo selänpesijää”. Olin paniikissa, enkä tiennyt mitä tehdä. Höyryyntyneen lasi-ikkunan läpi näin, kun äiti alkoi saippuoida itseään. Ihanasti hän pyöritteli sientä rintojensa ympärillä siirtyen kiinteää vatsaa pitkin solakoihin reisiin. Kyrpäni seisoi kivikovana. Ajattelin, että olkoon menneeksi ja livahdin pesuhuoneen puolelle samaan aikaan, kun äitini oli kääntyneenä selkä minuun päin.

”No niin, voisitko sipaista hieman tällä sienellä selkääni, kun nyt olet siinä”, sanoi hän ojentaen sienen olkansa yli. Sitten hän otti molemmilla käsillä tukea seinästä nojaten etuvartaloa hieman eteenpäin, jotta minun olisi helpompi saippuoida. Samalla hänen ihana peppunsa työntyi enemmän esille, ja näin minulla oli paremmat näkymät alapäähänsä, jossa ei todellakaan ollut mitään
hävettävää. Olisin halunnut ottaa hänet rajusti takaapäin, siinä ja heti. äiti pisti silmänsä kiinni, kun aloin sivellä sienellä hänen niskaansa. Naisen niska on ehdottomasti yksi kaikkein seksikkäimmistä paikoista, joita naisella on. Hitaasti pyöritellen siirryin alaspäin hänen vartaloaan. äiti selvästi nautti saippuoitavana olemisesta, koska tuntui kuin hän olisi päästellyt pieniä inahduksia suustaan. Hänen kauniin kaarevaa selkäänsä pitkin etenin kohti vyötäröä. Koko ajan kyrpäni seisoi tanassa ja yritin peitellä sitä kääntymällä hieman sivuttain, jotta äitini ei huomaisi erektiotani. Viimeisen kerran sipaisin persevaon yläpuolelta ja sanoin: ”Valmis.” Ojensin sienen hänelle ja käännyin nopeasti selkä äitiin päin, mutta liian hitaasti, sillä hän näki seisokkini. ”Kiitos….”, hän vastasi ja jäi miettimään mitä seuraavaksi sanoisi katsoen samalla suurta elintäni. Lopulta hän tokaisi: ”mutta nyt on sun vuoro.” Hän alkoi vuorostaan sivellä selkääni, ja tunsin kuinka pienet väristykset kulkivat kehoni läpi. äitini ei kuitenkaan tuntunut olevan stondiksestani moksiskaan.

Olin häpeissäni, kun olin jäänyt kiinni siitä, että olin kiihottunut äitini seurasta. Oli pitkän aikaa hiljaista, kunnes äitini tokaisi saippuoidessaan selkääni: ”siinä ei ole mitään epätavallista, että sinun ikäisesi poika on kiihottunut. Jos olen oikein ymmärtänyt, se taitaa sinun iässäsi olevan enemmän tuossa asennossa kuin levossa.” äitini puheet saivat minut hieman rentoutumaan. ”Oikeastaan noin suuresta kyrvästä sopii olla ylpeä”, hän jatkoi. Mihinkä hän oikein pyrkii, mietin.

Saimme itsemme pestyä ja äiti pyysi että menisimme vielä saunaan. Ja mikäpä ettei, olihan vanhinko ehtinyt tapahtua ja nyt minäkin pystyin nauttimaan löylyistä kunnolla. Katselin salaa äitini muotoja, kun hän tepasteli takaisin saunanlauteille. Hänen pyöreä keikkui silmieni edessä. Tällä kertaa pystyin rauhassa nojailla saunan seinään ja annoin kullini pullistella jalkojeni välistä, niin että äitinikin pystyi sitä vaivatta ihailemaan ja huomasin, että kyllä hän sitä kiimaisesti tuijottikin. Minä vastaavasti annoin silmieni levätä hänen kauniilla vartalolla. ”Olen kyllä yllättynyt, että tämmöinen vanha nainen pystyy vielä saamaan nuoren kullin noin kovaksi. Ja olen sentään vielä äitisi.” ”Vaikka oletkin”, vastasin, ”olet sinä myös aika vetävän näköinen pakkaus. Olet pitänyt itsesi aika tiukassa kunnossa. En voi sille mitään, että kiihotun.” ”Pidätkö siis näistä hunajameloneistani”, hän kysyi ja pyöritteli ja hölkytteli samalla kiinteitä tissejään minun nenäni edessä: ”Vai oletko enemmän peppumiehiä” ”Kaikki näyttää yhtä hyvältä”, vastasin. ”Siis voisit naida minua, vaikka olen yli 20 vuotta sinua vanhempi, jos en olisi siis… äitisi.” ”Kyllä sinä olet aika haluttava, vaikka oletkin vähän iäkkäämpi. Oikeastaan minua kiihottaa tuo iän tuoma kokemus”.

Äiti painoi päänsä alas ja lipaisi kielellään terskaani. Minä vain nautin ihanasta hoidosta. Kielenpää leikitteli hetken joka puolella kyrvänvarttani, kunnes lopulta tunsin, kuinka ihanan lämmin ja kostea suu kietoutui kyrpäni ympärille. Olin tulla siihen paikkaan. En voinut uskoa, että oma äitini otti minulta suihin. Kaiken lisäksi hän lutkutteli kyrpääni suussaan kovin taitavasti
Äiti painoi päänsä alas ja lipaisi kielellään terskaani. Minä vain nautin ihanasta hoidosta. Kielenpää leikitteli hetken joka puolella kyrvänvarttani, kunnes lopulta tunsin, kuinka ihanan lämmin ja kostea suu kietoutui kyrpäni ympärille. Olin tulla siihen paikkaan. En voinut uskoa, että oma äitini otti minulta suihin. Kaiken lisäksi hän lutkutteli kyrpääni suussaan kovin taitavasti
Vähän aikaa keskusteltuamme äitini totesi: ”minä voisin ehkä kyllä helpottaa oloasi”, ja katsahti samalla kyrpääni. Mitä hän oikein tarkoitti ”Sinulla, kun on yhtä isokin kuin isälläsi ja minä kyllä tiedän, miten miehiä pitää käsitellä”. Hän siirtyi viereeni ja alkoi sivellä reittäni siirtäen kättään yhä lähemmäksi kovettunutta kyrpääni. En voinut uskoa, mitä oli tapahtumassa. ”Etkö halua sitä itsekin”, hän kysyi. Minä vain nyökkäsin vastaukseksi, minkä jälkeen äiti kietoi hellästi sormensa minun kullini ympärille. Muutaman kerran hän veti esinahkaa edestakaisin ja kysyi: ”Tuntuuko vanhan naisen kosketus hyvältä” ”Et uskokaan kuinka hyvältä”, pystyin vastaamaan. Samalla siirsin toisen käteni äitini selälle ja aloin hieromaan häntä, eikä hän vastustellut yhtään. Hellästi hän pyöritteli kättään kyrvälläni, ja toisella kädelläni hän välillä pyöritteli kiveksiäni. Rohkaistuneena siirsin myös toisen käteni hänen rinnoilleen ja aloin leipoa niitä hellästi. Hänen tissinsä olivat ihanan pehmeät ja nännit olivat aivan kivikovat hänen kiihotustilastaan johtuen. ”Tiedätkö tuntuisi varmasti vielä paremmalta”, äiti kysyi himokas hymy kasvoillaan. Hän ei jäänyt odottamaan vastaustani, vaan painoi päänsä alas ja lipaisi kielellään terskaani. Minä vain nautin ihanasta hoidosta. Kielenpää leikitteli hetken joka puolella kyrvänvarttani, kunnes lopulta tunsin, kuinka ihanan lämmin ja kostea suu kietoutui kyrpäni ympärille. Olin tulla siihen paikkaan. En voinut uskoa, että oma äitini otti minulta suihin. Kaiken lisäksi hän lutkutteli kyrpääni suussaan kovin taitavasti. Ei varmasti ottanut poskeen ensimmäistä kertaa.

Äitini siirtyi alemmalle lauteelle jalkojeni väliin, jotta pystyi paremmin työskentelemään kullini parissa. En tiedä, kuinka pystyisin kestämään ennen kuin laukeaisin. Laiton käteni hänen hiuksilleen ja painoin hiukan hänen päätään samaan tahtiin, jolla hänen suunsa liukui kyrpäni ympärillä. äitini vilkaisi vähän väliä ylös minuun päin, jotta näki, kuinka paljon minä todella nautin. Välillä äitini otti kullini pois suustaan ja lipoi kyrpääni ja kiveksiäni. ”Sinulla ihana kyrpä”, hän ehti sanoa, ennen kuin tunsin kyrvän uppoavan jälleen hänen suuhunsa. Tunsin kuinka hänen pehmeät huulensa puristivat yhä tiukemmin kyrvänvarttani ja tahti kiihtyi. Hänen päänsä liikkui kiihtyvämpään tahtiin edestakaisin haaravälissäni. ”Minä tulen kohta suuhusi, jos et lopeta”, yritin varoitella. Moiskahduksen säestämänä hän irrotti suunsa kullistani ja hymyillen vastasi: ”sehän on tarkoituskin”. Jälleen nuppini upposi todella syvälle hänen kurkkuunsa. ”Auttelin” yhä voimakkaammin hänen suihinottoaan liikuttelemalla hänen päätään edestakaisin kyrvälläni. Tunsin huippuni lähestyvän, miten kivespussini nousivat ylemmäksi. Tämän huomasi myös äitini, joka tuntui hidastavan ennen loppua, aivan kuin nautiskellen. Juuri ennen kuin laukesin, äitini otti kullini vielä kerran syvälle suuhuni. Tunsin kuinka spermani syöksyi hänen kitalakeensa ja vaistomaisesti painoin äitini päätä ottamaan kullini yhä syvemmälle. Spermaa tuli todella paljon ja huomasinkin kuinka sitä valui pitkin äitini suupieltä. Ennen kuin kullini nytkähteli viimeisiä kertoja, ehti äitini ottaa kullini pois suustaan ja antoi loppujen spermaryöppyjen lentää hänen naamalleen. Hän näytti todella irstaalta, kun hän vielä lopuksi hieroi naamaansa penistäni vasten, jolloin siemennesteeni levisivät hänen naamalleen. Pitäen kullinnupistani kiinni, hän kysyi: ”Piditkö” ”Se oli aivan ihanaa, mutta nyt on sinun vuorosi nauttia.”

Ohjasin hänet lauteille selälleen, siten että hänen jalkansa olivat koukussa ja hieman levällään, jotta pillu oli hyvin esillä ja nuoltavissa. Näin, miten hänen vittunsa kiilteli kiihottuneisuuttaan. Siirsin sormeni hänen pillulleen ja leikittelin sormenpäilläni, kuitenkaan painamatta sormeani hänen sisäänsä. Katsoin häneen ja huomasin, kuinka hänen kasvonsa loistivat kiihkosta. ”Nuole pois”, äitini kehotti ja jatkoi: ”et tiedä, kuinka kauan viime kerrasta on aikaa.” Nostin hänen toisen jalkansa ilmaan ja aloin suukottelemaan hänen säärtänsä. Hiljalleen siirryin hänen sisäreidelleen ja välillä vaihdon lipomaan hänen toista jalkaansa. Ihanat vanhan naisen aromit tuoksuivat nenääni, kun lähestyin hänen vittuaan. äitini lopulta otti päästäni kiinni ja painoin pääni pillunsuulleen. Lipaisin kielelläni hänen vittuaan ja kuulin kuinka äitini päästä suustaan pienen voihkaisun. Otin tiukasti hänen lantiostaan kiinni ja painoin nenäni kiinni hänen vitulleen. Aloin lipoa hiljalleen hänen vittuaan ja välillä pyörittelin kielelläni klitorista. Vaimeat voihkaisut säestivät toimintaani. ”Ooh, kuinka ihanalta sinun rivo kielesi tuntuukin pillussani. Oletko varma, ettet ole tehnyt tätä joskus aikaisemmin”, hän kysyi leikkisästi hieroen samalla päätäni käsillään. Jatkoin työskentelyäni kiimasta innostuneena. Välillä siirryin jälleen hänen reisilleen, mutta kohta äiti oli jo vaatimassa, että painaisin pääni takaisin hänen hävylleen. Nostin hänen jalkojaan ylemmäs olkapäilleni, pystyin paremmin nauttimaan hänestä. Pikkuhiljaa myös äitini koukisti jalkojaan lähemmäs itseään, jolloin väliliha ja pyllyreikä tulivat paremmin näkyville. Hän halusi ilmeisesti minun nuolevan myös sieltä, joten siirsin päätäni alemmas. Hänen hengityksensä tuntui tihentyvän annoin kieleni vaellella pitkin pillun ja persereiän välillä. Innostuin jopa parikertaa nuolaisemaan hänen rusinareikäänsä. äitini alkoi yhä voimakkaammin inistä, kun jatkoin työskentelyäni. Huomasin, miten hänen reitensä painautuivat yhä voimakkaammin päätäni vasten, kun koskettelin hänen klitoristaan. ” Oi, ihanaa! Juuri niin, ime sitä!”, hän kiljahteli. Lopulta tunsin, kuinka hän kiemurteli lauteilla orgasmin kourissa ja hänen suustaan pääsi suuri voihkaisu. Nostin pääni pois hänen jalkovälistään. äiti nousi istumaan ja suuteli minua kiihkeästi maistaen varmasti omat mehunsa suussani. ”Olit ihana”, hän kommentoi ja lisäsi: ”mennään nyt suihkuun ja pestään itsemme, kun olemme niin likaisesti olleet.”

Suihkuteltuamme kuivasimme itseämme olohuoneessa miettien varmaan, mitä äsken oli tapahtunut. Katsoin kuinka äiti istui nahkatuolilla ja nosteli jalkojaan kuivatakseen itsensä kunnolla Kullini seisoi jälleen täydessä seisokissa, vaikka juuri äsken olin saanut mitä ihanimman, ja samalla ensimmäisen, suihinoton. äiti huomasi tukalan tilanteen ja kommentoi: ”eipä tainnut olla apua minusta, sillä kullisi taisi vain innostua saamastaan hoidosta. Mutta olenhan minäkin edelleen märkänä, vaikka juuri kuivasin itseni. Katso vaikka.” Samalla äitini aukaisi jalkojaan ja levitti sormillaan häpyhuuliaan. Näin vitun kiiltelevän eritteistä. ”Ehkä keksin ratkaisun meidän molempien ongelmiin”, vastasin ja siirryin polvilleen hänen eteensä jalkoväliin, jolloin hänen vittunsa oli vain parinkymmenen sentin päässä kyrvästäni. Aloin nuolemaan hänen kaulaansa, jolloin hän venytti päättään taaksepäin. Käteni vaeltelivat pitkin hänen vartaloaan eksyen välillä rinnoille. Hiljalleen siirryin myös nuolemaan hänen tissejään. Purin ja näykin hänen tissejään hellästi ja huomasin hänen puristavan huuliaan yhteen. Lopulta siirsin toisen käteni hänen jalkoväliinsä ja työnsin keskisormeni suoraan hänen sisäänsä, jolloin hän inahti hieman ja torui leikkisästi: ”sinä tuhma poika.” Aloin pyörittelemään sormeani hitaasti emättimessä ja huomasin hänen olevan todella liukas. Vähän aikaa häntä sormirunkkailtuani, siirsin myös etusormeni hänen sisäänsä.
Jatkoin vielä vähän aikaa hänen hyväilyään, kunnes lopulta kysyin: ”haluaisiko rouva jotain isompaa sisäänsä” ”Anna jo sitä kyrpää!”, tuli kiimainen vastaus, joten otin varrestani kiinni ja ohjasin sen pilluaukolle. Hitaasti aloin työntämään tattiani äitini sisään ja näin, kuinka häpyhuulet hiljalleen avautuivat terskani tieltä. Yllättävän tiukka aukko hänellä tuntui olevan ikäisekseen. Lopulta sain työnnettyä kullini pohjaan saakka. ”Kylläpä sulla on iso kyrpä”, totesi äiti, jolloin aloin hitaasti naimaan häntä. Välillä näykin suullani hänen kaulaansa. Tunsin, kuinka ihanasti äitini pillu kiristi kyrpäni ympärillä, kun vetelin häntä todenteolla. äitini oli siirtänyt jalkansa minun ympärille koukkuun, jotta sai paremmin vastattua työntöihini. Itse otin häntä lantiolta kiinni, jotta sain kiihdytettyä tahtiani. Panemisella oli selvä vaikutus äitiini, sillä alkoi hiljalleen voihkia jokaisen työntöni tahtiin ja hänen päänsä ja selkänsä alkoi kaareutua taaksepäin. Otin hänen molemmista jaloista kiinni ja nostin niitä ylöspäin, jolloin äitini liukui selälleen ja perse tuli paremmin esille. Jatkoin naimistani äidin jalkojen hytkyessä ilmassa työntöjen tahtiin. Siirsin hänen molemmat jalkansa toiselle olkapäälleni, jolloin tunsin pillunsa kiristyvän kyrpäni ympärille entisestään. Hyväilin hänen sääriään samalla, kun kyrpäni soljui edestakaisin hänen aukossaan. Kiiman irstas haju täytti huoneen. Joka työnnön voimasta lantioni läimähti vasten hänen persettään ja kuulin pillun litisevän kyrvän soutaessa pillussa. Jotta pystyin nussimaan voimakkaammin, painauduin enemmän hänen jalkojensa päälle. Tänä iltana äitini sai todella kyrpää, sillä ei hän voinut muutakaan tehdä kuin nauttia, kun hän oli kippurassa minun ja tuolin välissä. äitini piti silmiään kiinni, kun minä nussin häntä täydellä voimallani. ”Nussi, poika, nussi vanhaa äitimuoriasi!”, hän voihki. En voinut uskoa, että sain nussia näin himokasta naista. Kiristin tahtia, jolloin äitini ilme kääntyi yhä nautinnollisempaan suuntaa. Hänen jalkapohjansa heiluivat selkäni takana ilmassa hervottomasti. Tiesin, etten kestäisi enää kaukaa, sillä pientä nipistelyä tuntui kalussani koko selkärankaan asti. äitini pyysi kuitenkin yhtä äkkiä hidastamaan tahtia ja työnsi minua pois päältään. ”Minulla olisi tuhma ajatus, mutta en tiedä suostutko siihen”, äiti sanoi. Mitä hän nyt aikoi ”Katsos poika, on vielä tuo kolmas reikä, jota kyrpäsi ei ole saanut maistaa. Ajattelin, että sinä voisit nussia minua perseeseen, koska minua ei ole nussittu sinne kuin yhden kerran ja pidin siitä silloin kovasti.” Voiko tämä olla totta, että hän antaa peräreikänsä minun käyttööni. Kaiken lisäksi hän pyytää sitä. En villeimmissäkään kuvitelmissa olisi uskonut sitä. ”Miten vain tahdot”, vastasin.

Äitini pyysi hakemaan jääkaapista margariinipurkin liukastusvoiteeksi, jotta työntyminen tuntuisi turhan kivuliaalta aluksi. Otin kyrpäni pois liukkaasta pillusta ja jätin äidin puhkinaituna retkottamaan nahkatuolille, kun pinkaisin keittiöön. Voipurkki kädessä astelin takaisin olohuoneeseen. ”Tehdään rasvaukset kunnolla, niin me molemmat voimme nauttia naimisesta ilman turhaa kipua”, äiti opasti ja otti sormenpäihinsä nokareen margariinia. ”Minä rasvaan sinut, ja sinä minut”, hän lisäsi ja otti kullini käsittelyynsä. Varmoin ottein hän alkoi levittää rasvaa tappini ympärille. Sormien hellä työskentely tuntui taivaalliselta. Kohta koko komeus kiilteli irstaasti rasvan peitossa. ”Minun vuoroni”, äiti tokaisi ja heittäytyi takaisin nojatuolille selälleen, mutta heitti jalkansa sivulle, siten että hänen kaunis pyllynsä jäi mukavasti esille. ”Rasvaa vain reikäni”, äiti kehotti ja veti pyllynposkiaan erilleen. Hieman vapisevin käsin otin rasvaa käsiini ja aloin levittää sitä pitkin pyllyvakoa. äidillä oli himokas katse kasvoillaan, kun hän katseli työskentelyäni. Persereiän ympäristön rasvattuani, päätin työntää yhden sormeni sisään anukseen. Kyllä reikä tuntuikin tiukalta, kun painoin sormeani syvemmälle. Lopulta hänen sulkijalihaksensa antoi periksi ja sormeni luikahti sisään. Aloitin hitaan sormirunkkauksen, jotta reikä olisi tottunut isompaan tavaraan, jota se varmasti vielä saisi tänä iltana. Välillä otin sormeni pois ottaa lisää rasvaa sormiini. Hiljalleen tunsin, miten reikä alkoi löystyä työskentelyni ansiosta, joten painoin toisenkin sormeni sisään. ”Olet ihanan hellä”, äiti kehui samalla, kun jatkoin runkkaustani.

Nyt tai ei koskaan, ajattelin. Otin sormeni pois anuksesta ja päätin laittaa tilalle ison kyrpäni. äitini makasi rentona, valmiina ottamaan kovan kullini kohta sisäänsä. Toisen käteni asetin hänen reidellensä, jotta jalat pysyisivät sivussa, kun alkaisin työntyä häneen. Toisella kädellä levitin perseposkia, jolloin pystyin näkemään, kuinka ihana ryppyreikä rasvasta kiiltävänä kutsui minua. En voinut uskoa, että kyrpäni sopisi hänen perseeseensä, sillä niin tiukalta se näytti. ”Kohta perseesi saa tuntea, miltä kunnon kyrpä tuntuu”, uhosin, kun otin kullin käteeni ja aloin hitaasti työntää sitä sisälle koloon. Reikä oli tiukka, eikä meinannut antaa aluksi, joten ensimmäinen yritykseni ei tuottanut toivottua tulosta, vaan nuppini luiskahti pois liukkaaksi rasvatulta aukolta. Asettelin kullini uudestaan persereiälle, aloin työntämään hitaasti sisään. Tunsin, kuinka hitaasti reikä suureni kullini edestä. Kireä aukko otti kullini tiukkaan syleilyynsä. äitini voihkaisi kullini tunkeutuessa hänen peräaukkoonsa. Lopulta olin saanut upotettua varteni pohjia myöten perseeseen. Annoin kullin olla hieman aikaa paikoillaan, jotta reikä tottuisi mulkkuuni. ”Tunnen itseni todella irstaaksi”, äiti tokaisi ja lisäsi: ”ajatella, että oman poikani iso kyrpä on rasvatussa perseessäni.” ”Kohta saatkin elämäsi panon”, totesin ja aloin hiljaa liikutella itseäni hänen sisässään. Hänen peppunsa oli todella tiukka, vaikka olin rasvannutkin sen kunnolla. äitini oli alkanut huokailla ja voihkia työntöjeni tahtiin. Tunsin, kuinka kyrpäni souti edestakaisin äidin lähes neitseellisessä suolessa. Se oli kuin tehty panemiseen ja huomasin, kuinka äiti nautti peppuseksistä. Enää en säästellyt, vaan painoin häntä kuin jotakin huoraa. Läiske kuului, kun nussin häntä ja samalla äiti työnteli mahdollisimman paljon persettä minun työntöjäni vastaan, jotta kyrpäni pääsisi porautumaan mahdollisimman syvälle. äitini kiljui nautinnosta, ja ehkä hieman kivusta, kun hän sai kalua tuhkaluukkuunsa.

Tunsin huippuni olevan kohta lähellä. Otin kullini pois takapuolesta, jolloin näin persereiän jäävän riettaasti hieman auki. Nousin ylös ja käskin äitini mennä kontilleen tuolille, perse minuun päin, siten että hänen ylävartalonsa laskeutui selkänojalle. Hän kiltisti totteli minua, ja ojensi pyllyään minuun päin, jotta minulla olisi mahdollisimman helppoa naida häntä. Asetuin hänen taakseen ja aloin jälleen työntyä hänen suoleensa. Tällä kertaa se sujui jo helposti. Otin tiukasti äitiäni lanteilta kiinni ja aloin nussia tuota hyvin muodostunutta ja tiukkaa persettä. Hän heilui edestakaisin työntöjeni tahtiin ja tästä asennosta minun oli helppo voimistaa työntöjäni. äitinikin varmasti huomasi sen, sillä hänen ääntelynsä voimistui. Mitä kovempaa nussin, sitä enemmän äiti yritti taivuttaa selkäänsä kaarelle. Hän oli jo lähellä orgasmia. Huomasin myös huippuni lähestyvän. Kohta tunsin, kuinka äitini persereikä supisteli kyrpäni ympärillä, kun hän kiljahdusten säestämänä sai mahtavan orgasmin. Tämä oli minulle liikaa ja otin tiukan otteen äidistäni, kun vedin pari pitkää viimeistä vetoa, ennen kuin tunsin spermaryöppyjen syöksyvän äitini perseen uumeniin. Vedin kullini ulos suolesta, ja sperma ruiskusi edelleen ulos nuppini päästä lentäen äitini kauniin kaarevalle selälle. äitini käänsi päänsä nähdäkseen minun tulevan ja siveli toisella kädellä spermaa pitkin selkäänsä. Hän hymyili ja sanoi: ”Tästä ei kerrota sitten isällesi mitään.”